Elina laihtui 40 kiloa – mahalaukun ohitusleikkaus muutti suunnan

Käynnissä on ihanan rentouttava ilmajoogaharjoitus, ja Elina Loueranta on sikiöasennossa katosta roikkuvan silkkiliinan sisällä. Hän ei kuitenkaan tunne oloaan rentoutuneeksi. Itse asiassa Elinasta tuntuu kaikkea muuta kuin hyvältä: Hän ei saa kunnolla henkeä. Rintakehää painaa alueelle kertynyt rasva, ja olo on tukala.

– Joogan jälkeenkin oloni oli todella ahdistava. Tajusin, etten voi enää jatkaa näin.

Elina oli ollut ylipainoinen jo pitkään, ja ilmajoogatunnilla vuonna 2015 paino huiteli yli 100 kilossa. Lukuisia laihdutusyrityksiä läpikäyneenä hän oli vakuuttunut, että ainoa tie hänen kohdallaan pysyvään muutoksen olisi vatsalaukun ohitusleikkaus.

– Aviomieheni Joonas vastusti leikkausta ja sanoi: ”Et voi mennä leikkaukseen, siihen voi kuolla!” Joonas kuitenkin muutti mielensä, kun kävimme tapaamassa kirurgia. Leikkauksen jälkeen moni asia on muuttunut.

– Olen arvottanut kaiken uusiksi ja tajunnut, että joka hetkestä kannattaa nauttia. Olen myös ymmärtänyt, että elämässä pitää olla muutakin kuin työ, yrittäjänä yli 10 vuotta työskennellyt Elina sanoo.

Sinulla on isot reidet

Kamppailu painon kanssa on varjostanut Elinan elämää jo nuoresta lähtien. Elina muistaa selvästi, että painoa alkoi kertyä 9-vuotiaana vanhempien avioeron jälkeen. Ylimääräiset kilot lähtivät kuitenkin itsestään luisteluharrastuksen myötä.

– Vaikka olin täysin normaalipainoinen luisteluaikoina, koin olevani lihava, sillä olin muita muodokkaampi.

Teini-ikäisen Elinan maailma romuttui, kun silloinen poikaystävä totesi hänelle: ”Sinulla on isot reidet”. Se jäi kalvamaan mieltä, ja hän söi yhä vähemmän. Välillä Elina myös oksensi.

– Onneksi tuo ajanjakso ei kestänyt kauan.

Luistelu oli Elinalle kaikki kaikessa. Hän rakasti sitä tunnetta, kun hiukset hulmusivat ja luistinten terät osuivat jäähän.

– Olen tajunnut vasta nyt, miksi luistelu oli niin tärkeää minulle. Kotona oli vaikeaa, mutta jäällä olin vapaa kaikesta. Minun ei tarvinnut ajatella mitään muuta kuin luistelemista.

Kun Elina lopetti 18-vuotiaana luistelun, painoa alkoi kertyä. Elina muistelee laihduttaneensa Painonvartijoiden opeilla ensimmäisen kerran jo alle 20-vuotiaana. Sen jälkeen hän lihoi ja laihtui lukuisia  kertoja.

– Olen kokeillut varmaan kaikki maailman dieetit paastosta pussikeittoihin.

Painavimmillaan Elina oli keväällä 2009, kun hän odotti esikoistaan Miloa. Vaaka näytti 118 kiloa.

Entä jos lapsi kuolee

Milon syntymään liittyi dramatiikkaa, sillä napanuora oli kiertynyt kolmesti pienen pojan kaulan ympärille. Sektio oli tilanteessa ainoa mahdollisuus. Elinan vatsa ei kuitenkaan puutunut, joten hänet jouduttiin nukuttamaan.

– Mietin heräämössä, että onkohan lapseni hengissä. Tuntui, etten saanut henkeä.

Milon syntymän jälkeen Elina makasi viikon happiviiksissä. Haava oli niin kipeä, että imettäminen oli vaikeaa.

– Välillä ajattelin kauhuissani, että entä jos lapsi kuolee, kun en saa annettua hänelle ruokaa. Lopulta imetys alkoi sujua siskon oppien ja imetystyynyn avulla.

Muutama kuukausi Milon syntymän jälkeen Elina havahtui ja tajusi, ettei hän halua oman lapsensa kärsivän ylipainosta, eikä opettaa tälle tunnesyömistä. Hän liittyi uudestaan Painonvartijoihin ja laihdutti kymmenisen kiloa. Kun Elina palasi äitiyslomalta töihin, kuukautisia ei kuulunut. Hän teki raskaustestin, jonka tulos oli positiivinen. Eppu syntyi ilman dramatiikkaa syksyllä 2010. Epun syntymän jälkeen Elina laihdutti taas, 98 kilosta 72 kiloon liikunnan ja ruokavalion avulla.

– Kävin salilla päivittäin. En kuitenkaan käynyt siellä muovatakseni vartalostani tietynlaista, vaan voidakseni paremmin.

Elina innostui myös juoksemisesta ja osallistui siskonsa kanssa Tukholman maratonille. Se jäi kuitenkin kesken, ja myös juoksuharrastus loppui kuin seinään.

– Maratonin jälkeen lihoin taas, vaikka olin päättänyt, etten enää ikinä liho.

Isän kuolema pysäytti

Vuonna 2014 Elina päätti laihduttaa jälleen, mutta urakka jäi kesken, sillä hänen vakavasti sairas isänsä sai sairauskohtauksen ja joutui sairaalaan.

– Isää oltiin viemässä kokeisiin, kun tulin paikalle. Ehdin sanoa isälle: ”Halataan”, ja isä sanoi: ”Kaikki on hyvin”.

Se oli viimeinen kerta, kun Elina näki isänsä elossa. Elintoimintoja ylläpitäneet koneet sammutettiin Elinan ja muiden läheisten ollessa läsnä, ja isä nukkui pois. Suru valtasi Elinan.

– En ollut tajunnut, kuinka sairas isä oikeastaan oli ollut. Yritin itkeä pojilta salaa, sillä he reagoivat tietenkin nähdessään, että minulla oli paha olla.

Vaikka suurin suru on takanapäin, ikävä iskee edelleen varoittamatta.

– Heräsin viime yönä siihen, että itkin. Näin unta, jossa katsoin videota isästä ja itkin  unessakin.

”Elämä on tässä ja nyt. Asioita kannattaa tehdä, sillä ikinä ei tiedä, milloin kaikki loppuu.”

Masennus iski leikkauksen jälkeen

Kun lukemattomat laihdutusyritykset eivät tuoneet pysyvää lopputulosta, Elina päätyi lopulta vatsalaukun ohitusleikkaukseen. Leikkauksessa mahalaukusta jää käyttöön 20–50 millilitran pussi, johon ohutsuoli yhdistetään.

– Ystäväni oli käynyt leikkauksessa ja suositteli sitä minulle. Ensin ajattelin, että leikkaus ei ole minua varten, mutta lopulta ymmärsin sen olevan ainoa vaihtoehtoni.

Leikkaukseen valmistautuminen alkoi pussikeittodieetillä jouluna 2015. Dieetin tarkoituksena oli saada sisäelinten ympärille kertynyttä rasvaa pois ennen leikkausta. Painoa lähtikin 6–7 kiloa.

– Leikkaus tehtiin tammikuun lopussa 2016. Jännitin sitä kovasti, mutta kaikki meni hyvin, eikä komplikaatioita tullut. Olin toki todella kipeä leikkauksen jälkeen, mutta pystyin nukkumaan ja nukuinkin paljon.

Leikkauksen jälkeisinä viikkoina Elina söi pelkästään keittoja, jotta sisäiset leikkaushaavat saivat umpeutua rauhassa. Ensikosketus kiinteään ruokaan ei sujunut hyvin, sillä sushipala juuttui ruokatorveen, ja hän oksensi palan pois. – Soitin paniikissa sairaalaan, jossa minut oli leikattu, mutta sieltä rauhoiteltiin, että ruokatorvelta kestää hetki tottua taas kiinteään ruokaan. Tuo oli onneksi ainoa kerta, kun ruokaa jäi jumiin ruokatorveen.

Elina huomasi muutoksia ulkomuodossaan jo helmikuussa, ja huhti–toukokuuhun mennessä hän oli laihtunut peräti 30 kiloa.

– Tajusin laihtuneeni paljon vasta silloin, kun tutut eivät enää tunnistaneet minua. Toukokuussa Elina päätti osallistua retriittiin, jonka aikana ei saanut keskittyä mihinkään muuhun kuin itseensä ja omiin ajatuksiinsa. Retriitti sujui hyvin, mutta kun Elina palasi kotiin, hän alkoi itkeä. Olo oli ahdistunut, vaikka Elina oli juuri valittu Pirkanmaan vuoden nuoreksi yrittäjäksi, ja hän oli avaamassa Biancaneve-yrityksensä liikettä Helsinkiin.

– Avajaisten jälkeisenä aamuna en olisi jaksanut nousta sängystä. Tuntui, että millään ei ole mitään merkitystä.

Nukkuminen oli ainoa asia, joka Elinaa kiinnosti. Hän tajusi olevansa masentunut.

– Pääsin keskustelemaan työterveyslääkärin kanssa. En halunnut lääkkeitä, sillä koin, että ainoastaan minä voin nostaa itseni.

Kesä kului kotona lasten kanssa. Elina hoiti puutarhaa ja katseli välillä huojuvia puita sängystä käsin. Toipumista häiritsi se, että yrityksen kanssa oli haasteita.– Työterveyslääkäri muistutti, että tekemättömät päätökset rasittavat eniten. Tajusin, että minun pitää alkaa tehdä päätöksiä, sillä kyseessä on minun yritykseni. Minun oli mietittävä, miten se pelastetaan. Onnistuin ja yrityksellä on nyt paljon valoisammat näkymät. Elina oli tutustunut joitakin vuosia sitten Rhonda Byrnen The Secret -kirjaan, jossa opetetaan, miten toiveita on mahdollista toteuttaa ajatusten voimalla. Hän hyödyntää kirjan oppeja edelleen.

– Tajusin, että en aiemmin tiennyt, mitä halusin, joten toiveeni ei tietenkään voinut toteutua. Nyt tiedän, että haluan perheemme saavan elannon firmasta ja että meillä on Joonaksen kanssa mukavaa töissä. Se  riittää.

Kiire loppui

Elina on aina ollut ahkera tekemään töitä. Hän on sitä yhä, mutta nykyään hän vieroksuu ajatusta, että yrittäjällä pitäisi olla aina kiire ollakseen hyvä.

– En ymmärrä, miksi kiirettä ja suorittamista ihannoidaan. Olen todennut, että töitä on kiva olla sen verran, että ne saa tehtyä hyvin ja sitten on vapaaaikaa. Minulle on tärkeää olla kotona oikeasti läsnä ja luoda lapsilleni hyviä muistoja.

Elina on panostanut viime aikoina myös itseensä aiempaa enemmän. 

– En enää mene muiden ehdoilla tai jätä jotakin tekemättä, jos muut eivät halua tulla mukaani. Kävin esimerkiksi twerkkaustunnilla yksin, ja yhtenä päivänä kokeilin päälläseisontaa.

Elinan haaveissa on juosta maraton vielä joku päivä, sillä kesken jäänyt juoksu Tukholmassa harmittaa edelleen.

– Juoksu on minulle tietynlaista meditaatiota. On ihanaa hipsuttaa menemään monta tuntia itsekseen.

Tällä hetkellä Elinalle mieluisin liikuntamuoto on kuitenkin kävely.

– En tiedä juuri mitään parempaa kuin olla metsässä, kävellä rauhallisesti ja saada samalla raitista ilmaa.

Tässä ja nyt

Vatsalaukun ohitusleikkauksen myötä yli 40 kiloa laihtuneen Elinan elämä on muuttunut monella tavalla. Hän ei elä enää syödäkseen, vaan syö elääkseen. Välillä tulee kuitenkin hetkiä, kun ottaa päähään ja tekee  mieli suklaata.

– Ennen olisin syönyt koko levyn, nyt otan maksimissaan viisi palaa. En uskalla ottaa enempää, ettei tule huono olo. Olen voinut ruoasta huonosti leikkauksen jälkeen vain muutaman kerran.

Annoskoot ovat maltillisia, sillä Elina ei voi ylittää saamiaan suosituksia. Hän onkin oppinut kuuntelemaan kehoaan leikkauksen jälkeen.

– Tunnen nyt, milloin olen täysi ja milloin tarvitsen lisää ruokaa. Nautin myös siitä, että voin syödä lähes mitä tahansa.Ainoastaan rasvakeittimellä tehdyt ruuat ovat pannassa, sillä Elinalle tulee rasvaisista ruuista etova olo, joka lähtee pois ainoastaan nukkumalla. Vastalaukun  ohitusleikkaus ei ole muuttanut ainoastaan Elinan  ruokailutottumuksia, vaan uuden ulkomuodon myötä hänestä on tullut myös  rohkeampi.

– Rakastan tanssimista, ja on ollut ihana taas tanssia. Ylipainoisena ajattelin: ”Tekisi mieli tanssia, mutta en kehtaa, kun olen niin läski, ja muut tuijottavat”. On ihan kamalaa, että rajoitin itseäni noin!

Elina myöntää olleensa ylipainoisena paljon epävarmempi kuin on nyt.– Välillä on toki edelleen kriisejä, ja olen epävarma siitä, miltä näytän, mutta pääsääntöisesti minulla on paljon parempi olo nykyisin. Olen todella onnellinen, sillä tiedän Joonaksen rakastavan minua, olinpa 62- tai 118-kiloinen.

Elina kertoo myös tajunneensa, että joka hetkestä on tärkeää nauttia.

– Haluaisin ihmisten tajuavan, että elämä on tässä ja nyt. Asioita kannattaa tehdä, sillä ikinä ei tiedä, milloin kaikki loppuu. Esimerkiksi isäni matkusti paljon, mutta toivoisin, että hän olisi ehtinyt matkustaa vielä enemmän.

Lue myös:

Syöpä tuhosi Sylvian lihakset – Nyt hän treenaa kivut pois

Crohnin tautiin sairastunut Miia: ”Pahin pelkoni oli, saisinko enää liikkua”