Hiv-tartunnan huumeista saanut Elina: ”Sain ikuisen syyn olla raitis”

Maailmanloppu. Ensimmäinen sana, joka tuli 17-vuotiaan Elinan mieleen. Lääkäri oli juuri kertonut, että Elina on hiv- positiivinen. 

– Kysyin heti, kuinka kauan minulla on elinaikaa.

Pitkään jatkunut kuume ja turvonneet kaulan imusolmukkeet olivat vieneet Elinan vastaanotolle. Verikokeista paljastuikin hiv. Elina kelasi aikaa taaksepäin. Seksiä hän ei ollut vielä harrastanut. Ainoa tartunnan mahdollisuus oli huumekokeilu. 

– Hengasin teininä pari viikkoa porukassa, johon kuului heroiiniriippuvainen mies. Jotenkin tilanne vei mennessään.

Yksi neulanpisto aiheutti Elinalle pysyvän taudin.

Salaisuuden taakka

Elina kantoi tietoa tartunnastaan pari päivää yksin. Hän pelkäsi hylätyksi tulemista ja syrjintää, olihan hänellä itselläänkin ennakkoluuloja. Sitten hän avautui vanhemmilleen, serkulleen ja läheisimmille ystävilleen.

– Jos olisin jäänyt pelkojen kanssa kahdestaan, olisin varmasti vahingoittanut itseäni.

Yhdessä läheisten kanssa hän hankki tietoa. Selvisi, ettei tämä tauti tappaisikaan. Hyvin hoidettuna hiv ei etene infektion lopulliseen vaiheeseen, aidsiin.

– Tiedon haaliminen rauhoitti minut omien hautajaisteni suunnittelulta. 

Hiv-tartunnan saanut aloittaa useimmiten lääkityksen heti, mutta 2000-luvun alussa tilanne oli toinen. Elinan lääkärit pohtivat, milloin olisi järkevää aloittaa lääkitys. Päätettiin odottaa, kunnes virus olisi tuhonnut tietyn määrän elimistön puolustusta. Ajateltiin, että Elinan kehon olisi hyvä ensin kamppailla itsekseen hiv-tartuntaa vastaan.  

–Vaikka kuoleman uhka meni ohi, odottelu piinasi. Sairaalapapereissa luki hiv-positiivinen, mutta mitään ei tehty.

Tartunnasta kielineet oireet katosivat muutamassa kuukaudessa. Elina jatkoi tavallista elämää, kävi koulussa ja kavereiden kanssa kahvilla, mutta kantoi suurta salaisuutta. 

– Tein kivoja juttuja, mutta ajatukseni olivat muualla. Joka päivä ahdisti ajatus, ettei kukaan haluaisi olla kanssani, jos tietäisi.

Elina kävi kolmen kuukauden välein verikokeissa. Valkosolujen määrä tippui tasaisesti, mutta lääkityksen aloittamista lykättiin edelleen.

– Pystyin vain arvuuttelemaan, miten kauan kroppani jaksaisi taistella virusta vastaan. 

Häpeän musertamana

Hivillä on aina ollut karmiva maine. Elina tiesi, että tapa, jolla hän oli tartunnan saanut, olisi hänen äidilleen raskas ajatus.  

– Päätimme olla puhumatta tartunnasta ja yrittää keskittyä siihen, miten pärjäisin.

Päätös piti. Vasta 10 vuotta tartunnan jälkeen Elina kertoi äidilleen totuuden. Niin syvää häpeää hän tunsi huumekokeilustaan ja syyllisyyttä sitä, että oli mennyt joukon mukana piikittämään itseään. Tuntui, että koska tartunta oli itse aiheutettu, siihen oli hankala saada myötätuntoa.

– Läheiseni tukivat minua rakkaudella mutta joutuivat itsekin kulkemaan kovan tien. Miksi he eivät olleet estäneet huumekokeiluani? Miten suhtautuisivat minuun hiv-positiivisena?

Elina häpesi sitäkin, ettei ehkä taudinkantajana pystyisi tulemaan äidiksi.

– Itkin, kuinka yksin olisinkaan, jos hiv riistäisi minulta mahdollisuuden perheen perustamiseen. 

Muutakin kuin hiv-positiivinen

Elina odotteli lääkityksen aloittamista kolme vuotta. Selvitelläkseen ajatuksiaan hän käveli pitkiä lenkkejä, niin tuulessa kuin lumimyräkässä. 

– Kehon liikkuessa ajatukset virtasivat vapaammin. Luonto antoi voimaa.

Mitä vahvempi immuunipuolustusjärjestelmä, sitä paremmin hiv-positiivinen jaksaa sietää elimistössään jylläävää virusta. Elina tahtoi huolehtia kehostaan mahdollisimman hyvin, jotta immuunipuolustus ei rasittuisi eikä hän olisi altis muille sairauksille. 

Pian pitkät pohdiskelevat kävelylenkit vaihtuivat juoksuaskeliin. Juostessaan Elina pääsi vapautuneeseen tilaan. Vauhdin kiihtyessä hän alkoi asettaa tavoitteita ja kysyä itseltään, mitä haluaa elämältä. Usko tulevaisuuteen kasvoi.

– Liikkuessa aloin tuntea itseni taas itsekseni, en pelkästään hiv-positiiviseksi. 

Säntillinen lääkkeiden kanssa

Kun Elina aloitti hiv-lääkityksen valkosoluarvojen laskettua raja-arvon alle, hän olikin yllättäen epävarma. Miten hän muistaisi: neljä tablettia, kaksi aamuin ja kaksi illoin, kellontarkasti. Lääkkeiden ottamisesta ei voi lipsua. Muuten virus pääsee taas jylläämään. 

Elina kävi edelleen kolmen kuukauden välein verikokeissa. Hi-virusmäärä oli laskenut ja paras mahdollinen tavoite saavutettu. Vaikka hiv on ja pysyy,  se ei nyt voi tarttua muihin, ei edes seksissä. 

– Tiedän, että teen säntillisesti oman osuuteni, muuta en voi. Lääketiede hoitakoon loput.

15 vuoden aikana Elina ei ole kertaakaan unohtanut ottaa lääkkeitään.

Hyvinvointia keholle

Elinan elämän miehet ovat suhtautuneet tautiin eri tavoin. Ensimmäinen poikaystävä järkyttyi. Suhde jatkui, muttei kestänyt. Toinen miesystävä pyysi miettimisaikaa ja etsi tietoa. Viikon päästä mies palasi ja yhteiselämä jatkui onnellisena. Pian Elina tuli raskaaksi. Tavallinen alatiesynnytys ja terveen lapsen saaminen vahvistivat Elinan luottamusta, että elämä on onnellista hiv-positiivisenakin.

– Perheen perustaminen on elämäni suurin asia. Hiv tuntuu enää pieneltä pahalta suuren onneni keskellä. 

Kiireisen lapsiperhearjen keskellä Elina harrastaa päivittäin liikuntaa. Se tuntuu olevan paras tapa pitää immuunipuolustusjärjestelmästä huolta. Liikunta voi jopa ehkäistä hiv-lääkkeiden sivuvaikutuksia.

– Tahdon pysyä superterveenä, sillä esimerkiksi keuhkokuume olisi minulle mörkö. 

Elinalla ei ole tautinsa takia mitään liikuntarajoitteita. Rauhallinen jooga on kuitenkin viime vuosina noussut ykköseksi. 

– Keho vahvistuu ja notkistuu. Parasta joogassa on kuitenkin henkinen rauha. Hyvä flow säilyy  salin ulko puolellakin.

Hiv-positiivisen on tärkeää syödä mahdollisimman ravitsevaa ruokaa. Se on hyväksi kehon immuunipuolustukselle ja lääkkeiden imeytymiselle. Niin Elina tekeekin, koska näin treenitkin luistavat paremmin. 

– Välillä innostun kokeilemaan yrttiteetä, macaa ja spirulinaa, mutten ole ehdoton. Yhtä mielelläni leivon pannukakkua jälkkäriksi.

Hiv ei niin vaan tartu

Kun Elina tutustuu uusiin ihmisiin, hän ei kerro hivistä. Ihmisillä on yhä ennakkoluuloja ja vääriä käsityksiä.

– Minulla on oikeus olla sairaudestani hiljaa. Eihän diabeetikkokaan huutele sokeriarvojaan bussipysäkillä. 

Hölmöjä nettikirjoituksia lukiessaan Elinan tekisi kyllä mieli huutaa. Haloo, hiv ei tartu halatessa, kielisuudelmassa, saunanlauteilta, wc-istuimesta, yskiessä tai hyttysenpistosta! Elinan esimies ja kollegat eivät tiedä taudista. Eräs työkaveri taannoin pähkäili peloissaan hiv-testeihin menoa.

– Minun kävi häntä sääliksi, joten kehotin menemään, olenhan elävä esimerkki siitä, ettei hiv ole maailmanloppu.

Työkaveri järkyttyi ja otti Elinaan etäisyyttä. Se loukkasi. Pelko tuntuu pahalta. Elinan lapsi on alle kouluikäinen eikä tiedä äidin sairaudesta. 

– Voi olla, että kerron hänelle vasta aikuisuuden kynnyksellä. Eihän hiv näy perhe-elämässämme mitenkään.

Kiitollisuutta ja myönteisyyttä

Vuosien varrella Elina on pakottanut itsensä ajattelemaan, että tauti saattoi jopa olla hänen pelastuksensa. Hiv-positiiviseksi paljastuminen teki hänestä kertaheitolla raittiin. Enää ei tee mieli törppöillä päihteiden kanssa. 

– Hiv katkaisi teinihulinointini täysin. Se antoi minulle ikuisen syyn olla raitis.

Tietoinen positiivinen ajattelu on Elinan tavaramerkki. Se on 15 vuoden aikana myllännyt Elinan asenteen sokista kiitollisuuteen.  Aikaisten aamuherätysten sadattelun sijaan hän on kiitollinen, että saa tehdä töitä. Sateen piiskaamilla juoksulenkeillä hän ei kiroa kastumista, vaan huomaa puiden vihreyden.

Tulevaisuutensa Elina näkee seikkailuna, johon kuuluu töitä, liikuntaa ja läheisiä ihmisiä. Arkisia, hyviä asioita.