Jos sinulla on päässyt itku keskellä kuntosalia, et ole ainoa. Treenin aikaiset tunteet voivat olla rajuja. Fitin bloggaajat Else Lautala, Jenny Belitz-Henriksson ja Laura Peippo kertomat omat kokemuksensa.
Else Lautala
”Olen itkenyt onnistumisesta ja epäonnistumisesta, oksentanut kovien treenien keskellä sekä päätteeksi, ja lähtenyt treeneistä sananmukaisesti kontaten kotiin. Rajuin muisto on, kun treenasin vapaaohjelmaa Vancouverissa Kanadassa. MM-kisoihin oli pari viikkoa. Kesken ohjelman akillesjänteeni katkesi, ja konttasin shokissa vastaanottoon pyytämään apua. Olo oli todella tyhjä. Minut kiidätettiin sairaalaan ja leikattiin seuraavana päivänä. Itkin vasta, kun ystäväni saapuivat sairaalaan minua katsomaan, ja sitten siitä itkusta ei meinannutkaan tulla loppua.”
Jenny Belitz-Henriksson
”Ensimmäisen ultrajuoksun (75 km) jälkeen purskahdin maalissa itkuun. Vollotin ilosta, onnesta, väsymyksestä ja itseni ylittämisen riemusta, sillä Tukholman saaristossa 8 saaren läpi juostu kisa aikarajoineen oli kovempi kuin olin osannut kuvitella. Samalla hetkellä löysin intohimoni: seuraavat ultrajuoksukisat on jo buukattu kalenteriin.”
Laura Peippo
”Rajuimmat tunteet, joita olen kokenut, ovat varmasti aina todella kovan treenin jälkeen. Samaan aikaan olen uskomattoman ylpeä, että olen puskenut itseni äärirajoille, mutta samalla olo on ihan tyhjä. Rankka treeni, jossa joutuu puskemaan itsensä yli oman jaksamisen, on parasta terapiaa mitä tiedän!”
Lue myös:
James Nikander: ”Bodaaminen alkoi tuntua tosi pinnalliselta”