Suihkulautailu vei Elsan mennessään, silti jokainen lento jännittää

Ensimmäisellä kerralla kuvittelin, että voltti menee heti. Niin ei todellakaan käynyt. Nousin parin metrin korkeuteen, enkä tiennyt, mitä tehdä. Kaaduin ja muistin, etten osaa sukeltaa. Kun tulin vedestä, ajattelin, että olipa mahtavaa, mutta ei ikinä enää. Parin viikon päästä palasin, ja toisen testin jälkeisessä adrenaliinihuurussa ostin märkäpuvun.

Suikulaitailija tarvitsee räjähtävää voimaa

Laji vaatii koordinaatiokykyä, jotta pystyy loksauttamaan päälle ohjausmoodin, eikä mene vaistojen mukaan. Aivot yrittävät korjata asentoja aluksi väärään suuntaan. Koko touhu on hieman ihmisluonnon vastaista.

Talvisin käyn salilla, mutta kesäisin en ehdi, sillä treenit ja muiden suihkulautailijoiden lennättäminen vievät aikani. Välillä yritän tehdä kyykkyjä ja vetää leukoja tauoilla. Treenaan myös räjähtävää voimaa, jotta saan jalat alle nopeasti, kun tulen alas supermanista tai voltista.

Kun lähden rannasta, tunnen itseni teräsnaiseksi. Tosin vedessä luulot otetaan nopeasti pois. Olen salaa ylpeä veteen läjähtelystä syntyneistä mustelmista ja toivon lämpimiä päiviä, jotta voin näytellä ruhjeitani.

Olen ilmassa maksimissaan 15 minuuttia kerrallaan. Jos treenaan temppuja, kymmenen minuuttia riittää. Ensimmäiseksi alkaa hapottaa jalkapohjia. Myös reidet ovat kovilla, varsinkin jos teen slalomeita.

”En ole räjähtävä hihkuja, vaan kihertelen onnistumisia sisäänpäin.”

Suikulautailussa parasta: itsensä ylittäminen

Suihkulautailussa minua kiehtoo eniten itsensä ylittäminen. En todellakaan pidä kastumisesta enkä tykkää korkealla olemisesta. Jännitän teknistä kalustoa ja sitä, että vesijettiin kiinnitetty letku posahtaa. Edelleen jokainen lento jännittää.

Suomessa vedet ovat niin sameita, ettei ikinä voi tietää, mitä pinnan alla on. Niinpä delfiini­-sukellukseni päätyvät arkuuteni vuoksi usein mahalleen. Toki tarkistamme kaikuluotaimella alueita, joissa ihmiset lentelevät, ettei mitään sattuisi. Koskaan ei voi kuitenkaan olla liian ­varovainen.

Suihkulautailu vaatii sinnikkyyttä

Minulla on volttikammo, sillä olen läsähtänyt usein mahalleni ja ilmat ovat lentäneet pihalle. Suihkulautailu vaatii sinnikkyyttä. Vaikka sattuu, on noustava heti uudestaan ilmaan. Pahin moka on, jos lähtee kivun kanssa rantaan.

Välillä hupilentely riittää. Nautin ilmassa olosta ja fiilistelen korvamatojen tahtiin. Harvoin maisemien katselulle jää aikaa. Yleensä käy niin, että kun siirtää epähuomiossa tasapainopistettä, asento lähtee kaatumaan.

Jos onnistun jossain, en osaa tuulettaa. En ole räjähtävä hihkuja. Lähinnä kihertelen sisäänpäin. Mutta kun opetan ihmisiä lautailemaan, olen oppinut tuulettamaan heidän onnistumisiaan. Se tuli yllätyksenä: osaanhan tuulettaa, mutta toisten puolesta.

Lue myös:

Vikeltäjä ei pelkää putoamista

Street workout harrastaja: ”Pääsen pelon yli, kun pyydän kaverit apuun”