Laura Peippo sanoo, että vuodet Peetun äitinä ovat olleet elämän rankimpia ja onnellisimpia.

Uupumuksesta ja väkivallasta selvinnyt Laura Peippo: ”Ajattelin pääseväni helpommalla, jos vain ajaisin auton tieltä”

Valmentaja ja Fitin bloggaaja Laura Peippo, 27, on yritetty raiskata ja tappaa, hän on juonut liikaa ja polttanut itsensä loppuun työllä. Ja niin kuuluukin olla, ajattelee Laura, sillä kolhujen jälkeen tulee aallonharja.

Se opetus tuli rankimman kautta. Laura Peippo asui perheineen Lohjalla ja kävi alakoulun ensimmäistä tai toista luokkaa. Kun hän pyöräili koulusta kotiin, tuntematon mies pysäytti hänet tien laitaan, laittoi käden Lauran suun eteen ja työnsi käden housuihin.

– En ymmärtänyt, miksi vieras ihminen tekee minulle noin. Menin paniikkiin ja purin miestä käteen, kunnes hän päästi irti, Laura kertoo.

Laura pakeni naapuritaloon. Naapurista soitettiin poliisille ja Lauran äidille. Laura tunnisti pyörän, jolla mies oli ajanut, ja hänet saatiin kiinni. Tapahtuma oli nopeasti ohi, mutta jälki siitä jäi.

– Olen pienestä asti joutunut ymmärtämään, että elämä on aika paskaa. On paljon ihmisiä, jotka haluavat toisilleen pahaa.

Lapsuus ei ollut mikään perheidylli, vaan Laura joutui lapsesta asti kantamaan huolta kodista, pesemään pyykkiä ja tekemään ruokaa. Lapsuudenperheessään Laura oppi sen, että ihmiset riitelevät ja käyttävät lapsia riitakapuloina. Seitsemällä sisaruksella oli sama isä, mutta kolme eri äitiä, ja kaikki asuivat milloin missäkin.

– Lähtökohta oli aika rikkinäinen. Lisäksi tunsin, että olin äidille enemmänkin riesa kuin maailman tärkein asia, Laura kertoo.

Lapsuudenkokemukset synnyttivät Lauralle vahvan ”ei tartte auttaa” -mentaliteetin. Hän pärjäisi kyllä itse. Ja jos joku epäili, hän halusi pärjätä vielä kovemmin.

– Kukaan ei voinut tulla sanomaan minulle, etten voi tehdä jotain.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Pakko pärjätä yksin

Yksin pärjäämisen tarve ja kunnianhimo ovat vieneet Lauran pitkälle. Nyt hän on yksinhuoltaja, Levi Wellness Clubin omistaja ja seurattu somepersoona, joka on palkittu myös Suomen iloisimpana yrittäjänä. Blogissaan Laura kirjoittaa, että ikinä ei pidä luovuttaa ja virheitä ei pidä pelätä.

”Intiassa kasvoilleni lävähti se, miten julma maailma voi olla. Slummien lasten kohtalon näkeminen oli todella ahdistavaa.”

Nuorena elämä oli kuitenkin melkoista hakemista. Laura ajautui vääriin porukoihin, joissa kaikenlainen sekoilu kiinnosti koulunkäyntiä enemmän. Jos siihen olisi jäänyt, elämä olisi muotoutunut hyvin erilaiseksi kuin se nyt on. Peli puhallettiin poikki yläasteen lopulla, kun Lauran isä ilmoitti, että nyt tuli muutto Ivaloon.

– Isä sanoi, että tänne näin. Ei siinä muu auttanut.

Muutto oli Lauralle kova paikka. Hänestä tuntui, että hänet siivottiin pois äidin perheestä. Kun tuli ongelmia, ongelman aiheuttaja ajettiin ulos.

Isän luona Laura kuitenkin huomasi, että vihdoin hänet hyväksytään kaikkine virheineen ja epäkohtineen. Isällä oli kova kuri, mutta hän loi myös ilmapiirin, jossa pystyi sanomaan ääneen kaikki ajatukset. Ei ollut asioita, joista ei olisi voinut puhua.

Ivalossa 17-vuotias Laura alkoi opiskella ravintolakokiksi, mutta koulu ei innostanut. Laura halusi maailmalle. Hän lähti Norjaan töihin ja sai paikan hotellista. Norjasta hän jatkoi seikkailua ja lähti kiertämään Intiaa muutamaksi kuukaudeksi. Laura reissasi ja teki lyhyitä työpätkiä eri ravintoloissa.

Intian jälkeen Lauraa on ärsyttänyt, miten pienistä asioista Suomessa valitetaan.

– Intiassa kasvoilleni lävähti se, miten julma maailma voi olla. Slummien lasten kohtalon näkeminen oli todella ahdistavaa. Miten heikoissa oloissa he asuvat, mitä he syövät ja mitä heillä on päällään. Erityisen lohdutonta on, ettei kyse ole muutamista ihmisistä, vaan kymmenistä tuhansista, maailman mittakaavassa miljoonista.

Sen jälkeen Lauraa on ärsyttänyt, miten pienistä asioista Suomessa valitetaan.

– Suurella osalla maailman ihmisistä ei ole edes kymmentä euroa rahaa. Jos mulla on kymppi taskussa, asiat ovat oikeastaan aika hyvin, Laura sanoo.

Intiassa Laura koki myös suurta rakkautta ja välittämistä. Kun hän matkusti yksin yöjunassa, saman vaunun miehet olivat kauhuissaan – junissa tapahtui paljon varkauksia, ja toisin kuin paikalliset naiset, Laura matkusti yksin. Miehet sopivat valvovansa vuorotellen vahdissa, ettei Lauralle tapahtuisi mitään.

Koska paluu kotiin ei vielä kiinnostanut, Laura haki ravintolatyöntekijän paikkaa sveitsiläisestä pikkukaupungista. Siellä hänellä alkoi mennä aika lujaa.

Peipon päässä pyörivien ajatusten parhaat tyynnytäjät ovat liikunta ja luonto.

Aina kännissä tai krapulassa

Sveitsissä Laura teki päivät töitä ja hengaili illat baarissa – ravintola-alalla sellainen ei ole hänen mukaansa harvinaista. Hyviä ystäviä ei meinannut löytyä, mutta baarissa oli aina seuraa. Lopulta juttu meni vähän överiksi.

– Lopulta olin koko ajan kännissä tai krapulassa.

Eräänä iltana Laura käveli baarista kotiin pellon reunaa. Alikulkutunnelin kohdalla kaksi miestä otti häntä käsistä kiinni ja yritti raahata sivuun.

– Huusin ihan helvetisti ja rimpuilin itseni irti. Juoksin umpikännissä neljä kilometriä kotiin.

Eikä tuosta tapahtumasta mennyt kauaa, kun yksi mies hyökkäsi Lauran kimppuun tämän kodin vieressä. Hän löi Lauralta tajun pois ja yritti kuristaa.

– Ajattelin, että nyt lähtee henki. Silloin tuntui, että menetin kontrollin. Ajattelin, että antaa mennä vain.

Naapuri sattui paikalle, hyökkääjä säikähti ja lähti karkuun. Lyötynä ja mustelmillakin Lauran ainoa ajatus oli, että on pakko nousta ylös. Hän käveli kotiin odottamaan poliiseja.

Silloin riitti. Laura päätti lähteä.

”Ajattelin, että nyt lähtee henki.”

– Myöhemmin olen ajatellut tuostakin tapauksesta niin, että olen saanut elämältä hirveän monta mahdollisuutta. Kaikella täytyy olla jokin tarkoitus. Tuntuu myös, että minun täytyy saada tasaisin väliajoin muistutuksia siitä, että elämä on tässä ja nyt.

Överiksi meni

Suomessa railakas elämä jatkui. Parikymppinen Laura teki ravintola-alan töitä ja joi – molempia ihan liikaa.

– Minulla on aina ollut vilkas pää. Saan koko ajan niin hirveästi ideoita ja inspiraatiota, että se on joskus väsyttävää. Ajatuksenjuoksu on niin nopeaa, että yritin juomisella sitä rauhoittaa.

Kun palkkarahat menivät biletykseen, tuli otettua pikavippejä, luottotiedot menivät ja pahimmillaan Laura keräsi pulloja saadakseen rahaa ruokaan. Hän maksaa edelleen niitä lainoja pois.

– Tiedän, että maksuhäiriöitä pidetään tosi häpeällisinä, mutta ne velat ovat minun oppirahojani. Silloin vain tuntui siltä, ettei millään ole mitään väliä. Mokasin, niin kuin kaikki mokaavat joskus.

Laura otti ravintolasta liikaa vastuuta ja vaati itseltään kohtuuttomia. Oli valtava tarve näyttää, että pärjää. Kun Laura oli vuoden ajan hoitanut ravintolassa neljän ihmisen työt, hän oli niin väsynyt, että koko elämä tuntui ahdistavalta ja negatiiviselta. Mieleen alkoi tulla itsetuhoisia ajatuksia. Hän oli palanut loppuun.

– Ajattelin, että pääsisin helpommalla, jos vain ajaisin auton tieltä. Se ajatus herätti. Aloin miettiä, että jos joka päivä töissä tuntuu, että tämä on ihan paskaa, niin silloin se varmaan on sitä.

Silloin Laura irtisanoutui ja päätti, ettei enää aio ravintolaan töihin.

Peippo 2.0

Irtisanoutuminen toi yhtäkkisen vapauden ja antoi aikaa miettiä, mikä elämässä on tärkeää. Vanha rakkaus liikuntaan alkoi vetää Lauraa puoleensa. Hän lähti futistreeneihin, juoksemaan ja alkoi pohtia uraa liikunnan parissa.

– Olin ensin vähän järkyttynyt, miten huonosti jaksoin juosta, vaikka olinhan viisi vuotta vetänyt bisseä ja röökiä. Kun kaverini vei minut ensimmäistä kertaa BodyPumpiin, olin ihan hajalla.

Liikunnasta saatu olo oli kuitenkin ihan huikea. Yhtäkkiä tuntui, että energiaa riitti vaikka muille jakaa. Asiat eivät tuntuneet enää ahdistavilta, ja tulevaisuuttakin uskalsi ajatella.

Hiljalleen, sisulla ja kovalla harjoittelulla Laura edistyi. Hän pääsi ohjaamaan ryhmäliikuntaa ja opiskeli personal traineriksi. Hän sai nopeasti asiakkaita ja tajusi pärjäävänsä. Valmennuksiin toi syvyyttä se, että Lauralla oli kokemusta myös elämän nurjasta puolesta. Ja nyt hän todella ymmärsi, miten siisti juttu hyvinvoinnin vaaliminen on. Parin vuoden kuluttua Laurasta tuli yrittäjä, kun hän osti työpaikkansa, Levi Wellness Clubin.

Elämä oli täyttä ja kiireistä, sillä samoihin aikoihin, 24-vuotiaana, Laura tuli myös raskaaksi ja sai pienen pojan, Peetun.

Elämän parhaita hetkiä eivät ole suuret onnistumiset. Hienommalta voi tuntua, kun pysähtyy katselemaan tunturia.

Lähestymiskielto pelasti

Puhelimessa oli läheinen, jonka käytös oli äkkiä muuttunut uhkaavaksi.

– Nyt teit ämmä sellaisen päätöksen, että tuut kuolemaan.

Läheisen hankalan käytöksen vuoksi Laura oli tehnyt hänestä ilmoituksen viranomaisille. Tuo puhelu sai tämän raivostumaan – hän piti kaikkia virallisia instansseja uhkana.

– Hän uhkasi, että me lähdetään täältä kaikki.

Kauheinta Laurasta oli, että lapsi joutui kohtaamaan sen riehumisen.

Muuta ei voinut tehdä, kuin elää hetki kerrallaan, tunti kerrallaan.

Öiksi Laura pakkasi ulkovaatteet ja muut tarvittavat sängyn viereen siltä varalta, että talosta pitäisi paeta keskellä yötä. Uhkailija oli uhannut polttaa talon.

Ne olivat pitkiä öitä. Laura hengitteli ja kuunteli talon rasahduksia. Muuta ei voinut tehdä, kuin elää hetki kerrallaan, tunti kerrallaan. Samalla hän tunsi kiitollisuutta, että ainakin sillä hetkellä hän ja poika olivat hengissä.

– Tiesin, ettei hän tekisi toteuttaisi uhkaustaan, mutta kun se oli sanottu ääneen, väkisinkin alkaa pelätä. Tietysti tärkein tehtäväni on suojella lasta, Laura sanoo.

Tilanne rauhoittui, kun Laura haki uhkailijalle lähestymiskieltoa.

Luonto rauhoittaa

Lauraa läpi elämän kuljettanut johtoajatus on kirkastunut: kaikesta, ihan kaikesta selviää.

– Vaikka viimeiset vuodet ovat olleet elämäni rankimmat, ne ovat olleet myös opettavaisimmat. Enkä ikinä ole ollut yhtä onnellinen, Laura sanoo.

Lauran parhaat terapeutit ovat liikunta, luonto ja ystävät. Kova treeni saa päässä mylläävän pyörremyrskyn laantumaan. Kun Laura käy kierroksilla, ystävät vievät hänet luontoon rauhoittumaan.

– Kaikki menee minulla aina vähän överiksi, ja se onkin varmaan syy siihen, että omistan kaksi kunto- ja joogasalia. Tuskin minulla niitä olisi, jos miettisin, onko se kannattavaa.

Lauran suvussa on perinteisesti oltu synkkämielisiä ja monen kohtaloa elämää alkoholismi ja itsetuhoisuus. Veljensä hän menetti viime syksynä. Laura on pyristellyt toiseen suuntaan – hän tekee kaikkensa, ettei jakaisi samaa kohtaloa.

Lauran filosofia on, että kaikenlainen kipu kuuluu elämään. Kolhuja pitää tulla, että tietää elävänsä. Ja kolhujen jälkeen tulee aallonharja. Elämä kantaa. Parhaimmalta elämä tuntuu nyt, kun on tunturin huipulla pojan kanssa. Siihen kiteytyy kaikki: kiitollisuus siitä, mihin on elämässä päässyt ja onnellisuus, että saa asua paikassa, jonka tuntee kodiksi.

– Sellaisessa hetkessä ajattelen, että nyt täytyy pysähtyä ja ottaa kuva. Muistaa se, miten onnellinen voi olla.

Nuo hetket Laura laittaa säästöön. Uusia kolhuja varten.

Tilaa Fit!

Lue myös:

Erityisherkkä hyvinvointibloggaaja Anna-Maria K.: ”Enää en pakota itseäni”

Hyvinkään ammuskelussa loukkaantunut Heidi Foxell: ”Ei ollut muita vaihtoehtoja kuin taistella”

Teksti Miia Vähähyyppä
Kuvat Marko Vasara