Vikeltäjä ei pelkää putoamista

Vikellys vaatii lajin SM-hopeamitalisti Liina Saarelalta voimaa ja hyvää kehon hallintaa sekä nopeutta ja ketteryyttä.

”Vikellys tarkoittaa akrobatiaa laukkaavan hevosen selässä. Ideana on esittää mahdollisimman näyttävä ja puhdas voimistelusarja. Lajin suurin haaste on, että liikkeiden pitää näyttää yhtenäisiltä, eikä käsiä ja jalkoja voi jäädä hetkeksikään asettelemaan paikoilleen.

Laji vaatii voimaa ja hyvää kehonhallintaa. Käsien täytyy olla tosi vahvat, jotta niiden päällä voi tehdä kärrynpyöriä ja käsilläseisontoja, ja keskivartalon pitää pystyä kannattelemaan koko kroppa ilmassa. Vikeltäjän tulee myös olla nopea ja ketterä.

VIikellyksen lisäksi teen kuivaharjoitteita pukilla ja voimaa salilla ja crossfitissä. Vikellystreenit pidetään ulkona läpi vuoden. Kun talvipakkasillakin on venyttävä ääriasentoihin, vammoja syntyy helposti. Joudun tinkimään usein notkeudesta, sillä en saa pidettyä jalkojani tarpeeksi lämpiminä. Kehoni ei ole muutenkaan mikään pitkä ja solakka voimistelijankroppa, mutta lihakseni kasvavat helposti.

Hevosen päivän kunto vaikuttaa ratkaisevasti suoritukseen. Ulkomailla kisaan aina lainahevosella, ja meillä on vain päivä aikaa tutustua toisiimme. Joskus kemiat kohtaavat, toisinaan taas eivät. Silloin on vain muutettava ohjelmaa lennossa, ja rämmittävä kisa jotenkuten läpi.

”Usein onnistumisesta ei edes tajua heti, vaan siitä osaa iloita vasta jälkikäteen,” sanoo Liina Saarela.
Mainos alkaa
Mainos päättyy

 Vikellys antaa energiaa

Kun aloitin vikellyksen 15-vuotiaana, minulla ei ollut lainkaan voimistelutaustaa, kuten vikeltäjillä yleensä. Sainkin tehdä kaksinkertaisen työn treenikavereihini nähden. Alussa fiilikset vaihtelivat innostuksesta epätoivoon, mutta vähitellen jäin lajiin ihan koukkuun.

Vikellyksen viehätys piilee juuri sen haastavuudessa. Mitään ei saa ilmaiseksi. Kisasuoritus kestää vain minuutin, mutta sinä aikana saa pusertaa itsestään kaiken irti. Kun ohjelmassa sitten onnistuu, tunne on sanoin kuvaamaton.

Vikellys antaa minulle valtavasti energiaa ja on henkireikäni arjen keskellä. Voimistellessani hevosen selässä koen usein ylittäväni itseni. Vikellys on myös todella yhteisöllistä, ja vastustajani ovat samalla parhaita ystäviäni.

Laji vie toisiin sfääreihin

Moni luulee, että laji on vaarallinen, sillä emme käytä kypäröitä. Itse en osaa pelätä. Tietysti välillä sattuu vahinkoja, ja melkein joka treeneissä putoan tai joudun hyppäämään hevosen selästä alas. Mutta en lähtisi ikinä kokeilemaan temppua, jos en olisi varma osaamisestani. Tärkeintä on keskittyä tekemään, mitä on opetettu, ja nauttimaan hetkestä. Vikeltäminen on niin kokonaisvaltaista, että siinä aikana uppoaa väistämättä ihan toisiin sfääreihin.”

”Joskus kemiat hevosen kanssa kohtaavat, joskus eivät.”

Teksti Johanna Yrjölä
Kuvat Mika Pollari