Uimakoulu opetti toimitussihteeri Miia Vähähyypälle, että häpeily on turhaa.
Uuden lajin aloittaminen pitää sopivalla tavalla nöyränä. Suosittelen lämpimästi. Ei tule turhaan ylpistyttyä.
Tänä syksynä otin nolousbuustin uintikurssista, uintitekniikkani kun on jotain koiran ja sammakon sekoitusta. Kurssille pääsyn ehtona oli, ettei huku 25 metrin matkalla. Voin ylpeästi sanoa, että olen toistaiseksi hengissä.
Nolojen kokemusten sarja kasvaa kuitenkin joka kerta. Vedän vettä nenään ja nieluun, yskin ja haukon happea. Köhiessä tekniikka unohtuu ja koirakädet palaavat. Kauhon vettä kuin kuolemanpelkoinen terrieri.
Kun moni muu jo kroolaa, mietin yhä, uskaltaisinko kääntää kasvot veden alle. Erään aamupäivän harjoittelin uimahallin eläkeläisvuorolla. Tönötin paikallani ja puhaltelin ilmakuplia veden alla. Papat ihmettelivät.
Ei ole ensimmäinen kerta, kun mietin, että miksi tähänkin ryhdyin. Ei aikuisbalettikaan ollut erityisen sujuvaa. Jokin epämukavuusalueelle kuitenkin vetää. On aika mahtava tunne, kun pystyy johonkin ensimmäistä kertaa ikinä.
Olkoon tämä muistutus itselleni: anna palaa, senkin nolostelija.