Syöminen ja liikkuminen vaikuttavat aineenvaihdunnan sutjakkuutteen.

Minkä ikäisenä aineenvaihdunta alkaa hidastua?

Asiantuntija kertoo, milloin aineenvaihdunta alkaa jumitella. Ja eipä hätää, omaan aineenvaihduntaan voi myös itse vaikuttaa.

Aineenvaihdunnan hidastuminen alkaa suunnilleen kolmenkympin paikkeilla, mutta toisilla hidastuminen alkaa jo ennen sitä tai vasta sen jälkeen. Aika on yksilöllinen ja siihen vaikuttavat monet tekijät, esimerkiksi geenit.

Liikunnalla on merkitystä, ja keho saattaa reagoida myös energiansaantiin. Jos elimistö saa esimerkiksi vähemmän kaloreita kuin se kuluttaa, kroppa saattaa alkaa säästöliekille, jolloin energiankulutus vähenee.

Kun aineenvaihdunta hidastuu, painonnousua voi estää esimerkiksi annoskokoja pienentämällä tai liikuntaa lisäämällä. Mikäli päivän aikana ei juuri liiku, on hyvä syödä hieman vähemmän – kunhan samalla huolehtii siitä, että syö monipuolisesti, ja saa riittävästi kasviksia ja hedelmiä.

Asiantuntijana tutkijatohtori Kasper Salin, Liikuntatieteellinen tiedekunta, Jyväskylän yliopisto

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Lue myös:

Näin taistelet istumisen haittoja vastaan

Miten pakkasessa treenaaminen vaikuttaa kroppaan

7 tapaa hyötyliikkua enemmän

Teksti Emmi Torikka