Personal trainer Bettina Gräsbeck noudattaa ruokavaliossaan pitkälti ravitsemussuosituksia ja ihmettelee provoisoivaa puhetta maidosta ja viljasta.

Personal trainer Bettina Gräsbeck: ”Provosoiva puhe viljasta ja maidosta ärsyttää”

Personal trainer Bettina Gräsbeck luottaa ruokavaliossaan pitkälti ravitsemussuosituksiin. Hänen tekisi sanoa suositusten demonisoijille suorat sanat.

”Kolmisen vuotta sitten salitreenini alkoi junnata paikoillaan. Lihakset eivät menneet kunnolla pumppiin, ja voimat ehtyivät kesken sarjojen. Päätin selvittää, voisinko edistää palautumistani ja lihaskasvua ravinnolla. Oivalsin, että olin saanut liian vähän hiilareita ja liikaa kovia rasvoja. Lisäsin bataattia, riisiä ja perunaa ja luovuin kermakastikkeista sekä turhista fetoista, leivänpäällisjuustoista ja -meetvursteista.

Rauta alkoi nousta, ja parin viikon päästä kyykkäsin jo kymmenen kiloa isommilla painoilla. Lihasmassani on kasvanut puolessatoista vuodessa 1,5 kiloa, ja tänä keväänä sijoituin Fitness Classic -kisoissa toiseksi. Flunssaa en ole sairastanut yli kahteen vuoteen ja nykyään palaudun treeneistä nopeammin. 

Syön pitkälti ravitsemussuositusten mukaisesti eli kunnon ruokaa, johon kuuluu proteiinia, hiilareita ja runsaasti vihanneksia. Minun tekisi mieli sanoa suositusten demonisoijille, että lukekaa ne suositukset. Ei siellä käsketä tankkaamaan leipää tai maitotuotteita!

Mainos alkaa
Mainos päättyy

”Ruokavalio ilman hiilareita ei tunnu kivalta”

Keitän usein aamuisin kaurapuuroa, johon sekoitan raejuustoa ja marjoja. Tyypillinen ateriani taas koostuu kanasta, riisistä, neulapavuista, parsakaalista ja hyvistä rasvoista, kuten oliiviöljystä, pähkinöistä tai kananmunasta. Ehdoton en ole, vaan kerran viikossa tilaan ravintolassa hampurilaisen tai pitsan.

Ilman hiilareita treenaaminen on kuin hakkaisi nyrkkiä seinään: se ei tunnu kivalta eikä vie minnekään. Pahimmillaan liian vähillä hiilareilla treenaaminen voi aiheuttaa säästöliekin ja sotkea hormonitoiminnan. Tiedän suorittajanaisia, jotka ovat sekoittaneet aineenvaihduntansa ja hormonitoimintansa liian vähäisen energiansaannin vuoksi.

Kun Bettina Gräsbeck heivasi ruokavaliostaan ylenmääräiset rasvat ja lisäsi hiilareita, rauta alkoi nousta aivan erilaisella energialla.

”Provosointi ärsyttää”

Minua ärsyttää provosoiva tyyli, jolla viljasta ja maidosta puhutaan. Leivällä tai rahkalla ei pidä korvata aterioita, mutta harvan ihmisen elämä menee pilalle siitä, että syö kaksi palaa ruisleipää kalkkunan ja vihannesten kanssa.

Olen itsekin ollut uteliaisuuttani kuukauden maidottomalla ja viljattomalla, mutten saanut kokeilusta mitään irti. Iho ei alkanut hehkua eikä suoli voida paremmin. En edes tiedä, mistä hengitysteiden limaisuudesta minun olisi pitänyt päästä eroon.

Kun asiakkaani sanoo välttävänsä maitotuotteita, kysyn aina, miksi. Jos jokin aiheuttaa allergiaa tai vatsakipuja, sitä ei kannata syödä. En kuitenkaan kieltäisi kaikkia vilja- tai maitotuotteita ilman syytä, sillä sääntölitaniat aiheuttavat vain ahdistusta. Ruoka-aineiden karsiminen voi myös johtaa ravintoainepuutoksiin.

Toivoisin, että ravitsemuskeskustelussa keskityttäisiin kansanterveydellisesti merkityksellisiin asioihin. Jos ihmisen ruokavalio on retuperällä, en hylkäisi ensimmäisenä rahkaa vaan keskittyisin kasvisten lisäämiseen tai ruokarytmin korjaamiseen.”

Kuka?

Bettina Gräsbeck, personal trainer. Juoksee 4 ja treenaa salilla 5 kertaa viikossa.

Teksti Heini Maksimainen
Kuvat Arsi Ikäheimonen