Tanssija Saana Syrjämäen ruokavalio alkoi vinoutua, kun hän päätti karsia hiilarit minimiin ja jättää gluteenin pois.

Tanssija Saana Syrjämäki: ”Nälkä oli jatkuva, mutta en joustanut ruokavaliostani”

Tanssija Saana Syrjämäki noudatti uuvuttavaa ruokavaliota, joka kielsi pastan, leivän, perunan ja ravintolassa syömisen. Nälkä, väsymys, sairastelu ja korkea syke herättivät. Toipuminen alkoi, kun valmentaja puuttui asiaan.

”Lämmin rahka oli pohjanoteeraukseni. Tein tanssijana keikkoja 24 tunnin Tallinnan-risteilyllä ja pakkasin mukaan omat eväät, vaikka hytissä ei ollut jääkaappia. Muistan, kuinka söin puoli kahdelta yöllä hytissäni lämmintä rahkaa. Nyt ajatus tuntuu kuvottavalta. Meille tarjottiin kyllä ruokaa henkilökunnan ravintolassa, mutta sitä lähinnä närpin. Tarjolla oli usein laatikkoruokia, ja niiden sisältämä peruna oli minulle punainen vaate.

Olin päälle parikymppinen opiskelija, kun suhteeni ruokaan alkoi vinoutua. Olin harrastanut lapsesta asti tanssia ja alkanut jo teini-ikäisenä ajatella, etten muka ollut tanssijaksi tarpeeksi hoikka. Tanssipiireissä puhutaan paljon painosta, ja olin 15–16-vuotias, kun painooni puututtiin ensimmäistä kertaa. Vaikka olin normaalipainoinen, vertailin itseäni muihin tanssijoihin ja sätin itseäni siitä, etten ollut mielestäni yhtä hoikka.

Omien eväiden kanniskelu alkoi kaventaa sosiaalista elämää. En halunnut syödä ulkona, koska siitä tuli morkkis, ja kylässä olisi ollut kiusallista syödä omia ruokia.

Kun aloin opiskella liikunnanohjaajaksi, opin ehkä vähän liikaakin ravitsemuksesta. Päätin karsia hiilihydraatit minimiin, jättää gluteenin ja syödä mahdollisimman paljon proteiinia. Hiilihydraatit rajoitin lähinnä hedelmiin, marjoihin ja pieniin määriin riisiä. Pasta, leipä ja perunat olivat pannassa.

Valmistumisen jälkeen päätin aloittaa kilpatanssin uudestaan tauon jälkeen. Liikuin parikymmentä tuntia viikossa, mutta välttelin edelleen hiilihydraatteja. Koska ruokavalioni oli niin tiukka, jouduin kantamaan joka paikkaan omat eväät. Pidin parina päivänä viikossa kokkauspäivän, jona tein purkkeihin päivän proteiini-kasvisannokset.

Omien eväiden kanniskelu alkoi kaventaa sosiaalista elämää. En halunnut syödä ulkona, koska siitä tuli morkkis, ja kylässä olisi ollut kiusallista syödä omia ruokia. Niinpä vietin aikaa lähinnä urheilijaystävieni kanssa. Heidän kanssaan oli ok viettää iltaa käymällä lenkillä ja juomalla saunassa Pepsi Maxia.

Minulla oli jatkuvasti nälkä, mutta en joustanut ruokavaliostani. Jos olin nälkäinen, mutta ruoka-aikaan oli vielä kaksi tuntia, täytin vatsaa vedellä, kahvilla ja sokerittomilla limppareilla. Noin parin viikon välein nälkä yltyi niin kovaksi, että itsekurini petti. Silloin saattoi mennä kerralla pitsa ja kolme jäätelöä. Morkkis oli hirveä.

Vähitellen aloin väsyä. Nukuin 9–10 tuntia yössä, ja treeneissä voimat loppuivat 45 minuutin jälkeen. Sairastelin flunssia, ja lihakset olivat jatkuvasti arat ja jumissa.

Olin ollut ruokavaliollani nelisen vuotta, kun sain uuden fysiikkavalmentajan. Siitä alkoi toipuminen. Hän huomasi, että sykkeeni oli kummallisen korkea. Hänen mukaansa elimistöni ei pystynyt palautumaan rasituksesta, ja hän neuvoi minua syömään enemmän.

Minulla oli jatkuvasti nälkä, mutta en joustanut ruokavaliostani. Jos olin nälkäinen, mutta ruoka-aikaan oli vielä kaksi tuntia, täytin vatsaa vedellä, kahvilla ja sokerittomilla limppareilla.

Se, että uskalsin höllätä ruokavaliotani, oli pitkälti lajivalmentajani Harrin ansiota. Siinä, missä monet valmentajat korjaavat ensisijaisesti puutteita, hän keskittyi siihen, missä olimme parini kanssa hyviä. Hänen kannustuksensa oli saanut minut ymmärtämään, että olin hyvä sellaisena kuin olin.

Aloin lisätä ruokavaliooni hiilihydraatteja ja ostin kotiin ensimmäistä kertaa vuosiin leipää. Pikkuhiljaa aloin höllentää ruokavaliotani muutenkin: käydä ravintolassa ja syödä vanhempieni laittamia ruokia.

Enää minulla ei ole ehdottomia kieltoja. Syön yhä säännöllisesti ja terveellisesti, mutta voin juoda lasillisen viiniä tai ottaa kahvin kanssa palan suklaata. Vihannekset ja kuivat kananpalat ovat vaihtuneet normaaliin kotiruokaan, kuten lasagneen, makaronilaatikkoon, wokkeihin ja kanapastaan.

Oloni on aivan erilainen. Pärjään kahdeksan tunnin yöunilla, ja jaksan treenata puolitoista tuntia väsymättä. Lihaskivut ja flunssat ovat loppuneet.

Ennen kaikkea minulla on hyvä olo itseni kanssa. Enää en vertaile itseäni muihin vaan ajattelen, että olen hyvä näin.”

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Lue myös:

Syömisten kontrollointi voi viedä treenaajan kierteeseen

Syömishäiriöstä toipunut Lotta Harala: ”Stressasin jokaista suupalaa”

Teksti Heini Maksimainen